Suomen tuomioistuimet ovat viime vuosina käsitelleet tärkeitä kilpailuoikeudellisia vahingonkorvausasioita. Näissä oikeudenkäynneissä valtio, kunnat, yritykset ja yksityishenkilöt ovat vaatineet korvausta kartellin, saalistushinnoittelun tai muun kilpailurikkomuksen niille aiheuttamista vahingoista. Tapaukset ovat kiinnostavia, koska tuomioistuimet joutuvat niissä ratkomaan monia sellaisia kysymyksiä, joihin lainsäädäntö ei anna yksiselitteistä vastausta.

Aiheutuiko vahinkoa?

Kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvausasioissa keskeinen kysymys on, aiheuttiko kilpailurikkomus ylipäänsä vahinkoa. Suomen toistaiseksi suurimmassa kilpailuoikeudellisessa vahingonkorvausjutussa, niin sanotussa raakapuuasiassa, Metsähallitus vaati Stora Ensolta, UPM-Kymmeneltä ja Metsäliitto Osuuskunnalta alun perin lähes 283 miljoonan euron vahingonkorvausta markkinaoikeuden toteaman kilpailurikkomuksen perusteella. Oikeudenkäynnissä esitettiin laajan faktatodistelun lisäksi merkittävä määrä taloustieteellistä asiantuntijatodistelua kilpailurikkomuksen vaikutuksista. Käräjäoikeus ja hovioikeus hylkäsivät Metsähallituksen korvausvaatimukset, koska metsäyhtiöiden menettelyn ei ollut näytetty alentaneen raakapuusta maksettua hintaa osapuolten välisissä kaupoissa. Hovioikeuden ratkaisu jäi pysyväksi, sillä korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.

Helsingin käräjäoikeus oli hylännyt samaan asiakokonaisuuteen kuuluvat yksityisten metsänomistajien ja kuntien metsäyhtiöitä vastaan nostamat, pääomaltaan alun perin yli 50 miljoonan euron vahingonkorvauskanteet vuonna 2017 antamillaan lainvoimaisilla tuomioilla.

Vahingon aiheutumista koskevat näyttötaakkasäännökset muuttuivat osittain, kun laki kilpailuoikeudellisista vahingonkorvauksista tuli voimaan joulukuussa 2016. EU-direktiiviin perustuva laki kääntää kartellitapauksissa näyttötaakan vastaajille. Kartellin siis oletetaan aiheuttaneen vahinkoa, elleivät kartellin osanottajat muuta näytä.

Kuka korvaa ja miten paljon?

Jos vahinko todetaan, oikeus punnitsee seuraavaksi korvauksen määrää. Helsingin käräjäoikeus antoi kesällä ratkaisun niin sanottua saalistushinnoittelua koskeneessa vahingonkorvausasiassa, jossa kilpailijat väittivät meijerialan suurimman toimijan aiheuttaneen niille vahinkoa hinnoittelemalla alle muuttuvien kustannusten. Tapaus oli ensimmäinen merkittävä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön perustuva vahingonkorvausoikeudenkäynti meillä Suomessa ja yksi harvoista Euroopassa. Kuudesta vaatimuksesta neljä sovittiin ennen pääkäsittelyä. Kahden jäljelle jääneen kanteen osalta käräjäoikeuden tuomitsemat vahingonkorvaukset olivat alle kolmannes kantajien alkuperäisestä 30 miljoonan euron vaatimuksesta. Päätös on lainvoimainen.

Tuomioistuimen on usein arvioitava myös, miten korvausvastuu jakautuu. Kesäkuussa korkein oikeus antoi ensimmäiset ennakkoratkaisunsa asfalttikartelliin perustuvissa korvauskanteissa, joissa valtio ja 40 kuntaa vaativat asfalttiyhtiöiltä alun perin noin 120 miljoonan korvauksia. Korkein oikeus selvensi esimerkiksi kartelliyhtiöiden yhteisvastuuta korvauksesta silloin, kun korvausvelka oli joihinkin kartelliosapuoliin nähden vanhentunut. Jutuissa kolme yhtiötä oli yhteisvastuullisesti vastuussa vahingosta, mutta kahden yhtiön kohdalla korvausvelka oli vanhentunut. Korkein oikeus katsoi yhteisvastuun purkautuneen vanhentumisen seurauksena. Kolmas yhtiö oli eräässä tapauksessa silti vastuussa aiheutuneesta vahingosta kokonaisuudessaan, koska se oli ollut vahingonkärsijän sopimuskumppani. Toisessa tapauksessa sama yhtiö oli puolestaan vastuussa vain yhdestä kolmanneksesta aiheutuneesta vahingosta, koska se ei ollut vahingonkärsijän sopimuskumppani mutta oli muutoin ollut kartellissa keskeinen toimija.

Asfalttikartellin vahingonkorvauskanteet ovat tuoneet korkeimman oikeuden ratkaistavaksi myös sen, siirtyykö korvausvastuu yrityskaupassa. Korkein oikeus pyysi kysymykseen ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Keväällä antamassaan ratkaisussa EUT katsoi, että kartelliyhtiön ostaja on korvausvastuussa, kun se jatkaa kartelliyhtiön liiketoimintaa, vaikka yhtiö itse olisi purettu. Korkein oikeus huomioi tulkinnan tulevassa päätöksessään.